Rakentamisen hankintamenetelmät
Rakentamisen hankintamenetelmät
Allianssimalli
KVR-urakka
Kokonaisurakka
Jaettu urakka
Laskutyönä
Rakennushankkeeseen ryhtyvän eli tilaajan kannattaa pääsääntöisesti palkata heti aluksi rakennuttajakonsultti, mikäli sen alan ammattiosaajaa ei ole omasta takaa projektissa. Rakennuttajat osaavat ohjata hanketta oikeaan suuntaan oikealla tavalla ja tällöin vältetään usein turhaa työtä ja kustannuksia. Heillä on myös ammattitaitoa valita kulloinkin kohteeseen sopiva hankintamenetelmä.
Hankintamenetelmiä on useita ja tapauskohtaisesti valitaan joskus niiden yhdistelmiäkin. Hankintamenetelmät ovat seuraavia
Allianssimalli
Tilaaja ja urakoitsija muodostavat yhteisen projektin, jossa yhdessä kehittäen ja kilpailuttaen pyritään laadukkaaseen ja edulliseen kokonaisuuteen. Tämä menetelmä soveltuu erittäin isoihin ja pitkäkestoisiin hankkeisiin eikä sovellu pääsääntöisesti tavanomaiseen liikuntapaikkarakentamiseen.
KVR-urakka
Tässä mallissa tilaaja määrittelee hankkeen reunaehdot laajuuden ja laadun suhteen sekä usein teettää niiden pohjalta urakkakilpailua varten arkkitehtiluonnokset. Urakkaan sisältyy kaikki suunnittelu ja rakentaminen eikä tilaajalle muodostu lisäkustannusriskiä, ellei tilaaja muuta urakkaan määrittelemiään lähtötietoja. Tässä mallissa urakoitsijat voivat itse ideoida ratkaisuja ja kehittää kustannustehokkaita ratkaisuja. Erittäin hyvä toimintamalli saada toivottu lopputulos ja pysyä kustannusraamissa.
Kokonaisurakka
Tässä mallissa tilaaja teettää kaikki suunnitelmat valmiiksi ja pyytää niillä kokonaishintatarjousta urakoitsijoilta. Tässä mallissa suunnitelmien oikeellisuudesta vastaa tilaaja ja tarvittavat muutostyöt tilaaja teettää lisätöinä. Tämä malli vaatii tilaajaorganisaatiolta hyvää suunnitellun ohjausta, jotta osataan valita kustannustehokkaat ratkaisut. Tämä on toimiva malli, mutta vaatii tilaajalta kustannustehokasta osaamista suunnitelmien teettämisessä.
Jaettu urakka
Toimintamalli on muuten sama kuin kokonaisurakassakin, mutta urakka teetetään useana osaurakkana. Rakennusurakoitsija toimii yleensä pääurakoitsijana ja muut urakoitsijat alistetaan pääurakoitsijalle. Tämä malli vaatii tilaajalta enemmän työtä ja samalla vastuuta valitsemiensa urakoitsijoiden onnistumisesta. Tapauskohtaisesti tällä menettelyllä saavutetaan mahdollisesti kustannussäästöä, mutta usein lopputulos voi olla kalliimpikin kuin kokonaisurakassa.
Laskutyönä
Tässä mallissa työ teetetään laskutyönä eli urakoitsijalle maksetaan tavarahankinnat ja työt yksikköhinta- tai aikaperiaatteella tositteita vastaan. Tämä malli soveltuu erittäin pieniin urakkasuorituksiin ja ylläpitotöihin. Suuremmissa hankkeissa erittäin riskialtis ja vaatii erittäin tarkkaa kustannusarviota ja sen reaaliaikaista seurantaa.